maanantai 2. toukokuuta 2016

No vihdoin se alkoi!

Jee, nyt se alkoi! Nimittäin elämäni toinen kisadieetti. Tarkoitus on siis kilpailla bikini fitneksen pitkän sarjan sm-karsinnoissa Jyväskylässä syyskuun lopussa ja sieltä tavoitteena päästä jatkoon Lahden sm-kilpailuihin. Viimeinen kuukausi pari on jo oikeastaan mennyt dieettiä odotellessa, eikä huoltajana toimiminen fitness classicissa yhtään helpottanut asiaa. Täytyy myöntää, että hieman jännittää tuleva koitos. Seuraavat pari kuukautta pitäisi kuitenkin mennä vielä helposti. Muutenkin päästähän se dieetin rankkuus on kiinni. Positiivinen ja aivot narikkaan tyylinen asenne vaan päälle. 😀 Ruokaa nyt alussa on reippaasti, aerobisia nolla ja salitreenejä viikossa yhteensä neljä. Siitä sitä sitten pikkuhiljaa ruoka vähenee ja aerot tulee mukaan kuvioihin.
IMG_20160408_153616-2
Joku hieman mielissään
Pudotettavaa itselläni on noin 10-11kg. Riippuen siitä, miten paljon lihasta olen saanut aikaiseksi. Aikaa on semmoiset 5kuukautta. Edellinen kisadieetti kesti viikolleen saman verran. Silloin paino tippui koko aikana 10kg, joten aikalailla samanlainen koitos on painon suhteen tulossa. Viimeksi ehdin oikein hyvin kuntoon, mutta silti nyt on käynyt mielessä, mitä jos jään löysäksi. Onneksi on hyvä valmentaja niin ei tarvitse sitä kuitenkaan stressata. Jaana, jos kuka, saa mut kyllä tarpeeksi tiukkaan kuntoon. 🙂 Tällä dieetillä lupaan panostaa enemmän kehonhuoltoon. Lisäksi pyrin siihen, että valitan kotona vähemmän. 😀 Omasta mielestä en kyllä viimeksikään valittanut paljoa, mutta olen kuullut hieman toista.. En tiedä sitten miten asian oikealaita on. 😀
IMG_20160429_205304
Dieetillä myös poseeraustreenit lisääntyvät
Viikonloppuna tuli kyllä herkuteltua aika mukavasti. Grillailtiin kotona kaikkea, mitä dieetillä ei pysty. Lautaselta löytyi sieni-sinihomejuusto-pekonirullia, hallow-juustoa, kunnon jauhomakkaraa ja itsetehtyä perunasalaattia ja tietysti ribsejä. Oh oli hyvää! Sunnuntaina kävin vapputorilla ja löysin itseni pannukakkutalosta, jossa suuhun sujahti kana-pesto-vuohenjuustopannari sekä pieni omena-kaneli-vaniljajäätelöpannari. Illalla vielä tein itselleni maailman parhaan jäätelöannoksen. Nyt on todellakin herkkukiintiö täynnä, ja turvotus sen mukainen. 😀Äkkiäpä ne lähtee, kun on tullutkin.
PicsArt_05-02-07.42.46 (1)
Tämmöisiä mietteitä dieettipäivä nro ykköseen. Kirjoittelen tänne blogiin kuulumisia aina, kun siltä tuntuu. Myös instagramissa pääset seuraamaan dieetin kulkua, mitä päivittelen useammin. Eipä muuta. Vapise Jyväskylä, täältä tullaan! 🙂
Ps. Oottehan huomanneet fit4youn valikoimasta löytyvät Better Bodiesin Camo caprit. Ne on saatavilla vain rajoitetun ajan, joten kannattaa mennä kärppänä tilaamaan, jos sellaiset tahtoo. 🙂
IMG_20160407_105634

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Urheilun iloa ja alekoodia

NLP- koulutuksen aikoihin mulla oli jo kurkku aika kipeä. Otin kollegan neuvosta vaarin ja pidin lepoviikon viikkoa aikaisemmin. Ajattelin, että hyvällä tsäkällä se menee siinä ohi. Noo, viikko meni ja oli ja kipu tuntui vaan voimistuvan. Sitten sunnuntai iltana nousi lämpö. Eipä siinä auttanut, kun laahustaa maanantaina työterveyteen. Kuurihan sieltä napsahti ja kolme päivää sairaslomaa. Kuurin myötä onneksi kipu ja lämpö hellittivät nopeasti. Jouduin kuitenkin olemaan salilta pois kokonaiset kaksi viikkoa. Viime viikonloppuna aloittelin kevyellä koko kropan pumppailulla kroppaa herätellen. Tein hyvin kevyesti, mutta silti joka paikka tuli kipeäksi. 😀 Tämän viikon olen vielä hieman himmaillut, mitä nyt vähän olen malttanut..
IMG_20160313_135741
Kahden viikon salitauko teki kropalle hyvää. Ennen sairastumista treeni oli hieman väkinäistä enkä sykkinyt salilla niin innoissani kuin yleensä. Sain treenit hyvin tehtyä, mutta jokin uupui. Jälkeen päin tietää, että flunssa siellä varmaan jo kulkutteli vieden parhaimman terän pois. Olon parannuttua oli vaikea pysyä salilta pois, tahdoin jo niin  kovasti liikkumaan. Olo oli vetämätön ja kroppa tuntui yhdeltä löysältä pullamössöltä.. Tuntui, ettei ihon alla mitään lihaksia ollutkaan. Heti, kun pääsi salille tuli virtaa lisää ja kroppa tuntui paljon mukavemmalta. Eikä ne lihakset minnekään olleet kadonneet vaikka siltä tuntuivatkin. 😀 Pienen tauon jälkeen aina muistaa, miksi sitä pohjimmiltaan urheilee. Olen paljon paremmalla tuulella, virtaa on enemmän ja pidemmän päälle se sohva alkaa jo kovastikin puuduttaa..
IMG_20160319_083844
Liikunnan iloa :)
Ensi viikolla salilla mennään jo täysiä. Vielä on reilu kuukausi aikaa dieetin alkuun, joten nyt jos koskaan pitää ottaa plussakaloreista kaikki hyöty irti. Pikku hiljaa alkaa edessä oleva kisadieetti olla enemmän ja enemmän mielessä. Ja se mitä kaikkea ennen sitä haluan syödä. 😀 Tänään oli vuorossa äitin tekemä ruskeakastike ja lihapullat. Seuraavan kerran sitten syksyllä, nyyh.. Toisaalta mieli jo halajaa dieetille, mutta toisaalta ei yhtään. En malta odottaa, että pääsen näkemään kahden vuoden kehityksen (joka toivottavasti on järisyttävä 😉 ). Toisaalta taas en yhtään odota sitä nälkää ja väsymystä.. Onneksi, jos menee yhtään samaa rataa kuin viime kerralla niin vasta kaksi viimeistä kuukautta ottaa voimien päälle. 🙂 Odotan myös kevään fitness classicia, jossa toimin huoltajana. Tiimistä on kisaamassa monta urheilijaa ja lisäksi lapsuuden ystäväni kisaa myös. Jännitän jo nyt heidän puolestaan! Mukava päästä nuuhkimaan jan tanan tuoksua. 😀
IMG_20160313_133205
vaatteet fit4you <3
Sitten otsikossa lupaamaani koodiin. Eli saat nyt blogin lukijana tilattua koodilla hekublofit4youlta toimituskuluitta! Tämän kuukauden kampanjatuotteena on ihana kuvien college asu. Housut ja paita ovat mukavan jämäkkää kangasta, mutta silti pehmeä iholla. Eikä ole tullut vielä polvipussia, vaikka kovasti olen housuja pitänytkin. Better bodiesilta on tullut myös uutuuksia, jotka kannattaa käydä katsastamassa. 🙂

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Valmentajana uudelle levelille

Mistähän sitä alottaisi.. Päässä surisee tuhat ja sata asiaa ja olen ihan innoissani, mutta samalla olo on ihan poikki ja päässä ei liiku yhtikäs mitään. Tästä saattaa tulla hieman sekava kirjoitus, koittakaa pysyä kärryillä. 😀Olin viikonlopun nimittäin koulutuksessa, joka oli aivan erilainen missä olen koskaan aikaisemmin ollut. Koulutukset ovat, ammattiin kuin ammattiin liittyen, olleet aina jotain fyysistä. Nyt ei ollut.
Olin nimittäin NLPersonal Trainer koulutuksessa. NLP tulee sanoista neuro linguistic programming. Elikkäs painitaan enemmän siellä mentaalivalmennuksen puolella. Tavoitteena on hallita ja taitaa fyysisen- ja mentaalivalmennuksen. True Coach tuntee itsensä ja osaa ohjata ja tukea asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla. Valmentajan yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin edistää valmennettavan onnistumisen edellytyksiä. Koulutuskokonaisuus muodostuu neljästä eri osioista, joista nyt oli siis vuorossa ensimmäinen. Koulutuksen tavoitteena on Lasse Seppäsen sanoin viedä valmentaminen uudelle tasolle. Kohti ammattimaisempaa ja tuloksellisempaa valmennusta. Miten voin motivoida ja auttaa asiakastani päästämään irti vanhoista ei toivotuista tavoita ja sitä kautta saavuttamaan omat tavoitteensa? Juurikin mentaalivalmennus saa eniten tuloksia aikaan käyttäytymisentasolla. Koulutuksen aikana kehittyy myös itse valmentajana. Oma kehitys, kasvu ja tietoisuuden lisääminen sekä konkretia siitä, kuinka moni tasoista valmentaminen oikeasti on ja mikä rooli valmentajalla on eri tasoilla.
IMG_20160227_154448
Valmennuksen vienti uudelle levelille
Koulutus oli suunnattu personal trainereille, liikunnanohjaajille sekä liikunta -ja hyvinvointialalla toimiville valmentajille. Tämän ensimmäisen viikonlopun aikana kävimme läpi esim. alkuhaastattelun, jonka tulen tästä lähtien tekemään aivan eri tavalla. Tuli muuten aika deepimpää tekstiä. Opin, miten voin havannoida eri oppimistyylejä ts. miellejärjestelmiä asiakkaasta, ja kuinka näitä kannattaa käyttää hyväksi, jotta ohjaaminen olisi mahdollisimman antoisaa. Opin paljon vuorovaikutustilanteista, samautumisesta, sisäisestä tavoitteesta, havannoinnista, ihmisten lukemisesta.. Vaikka koen tulevani hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa jo työnikin kautta, sain välineitä, miten voin vielä parantaa kommunikointia esim. sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa ei välttämättä niin hyvin klikkaa yhteen. Kaiken kaikkiaan tämän voisi kiteyttää kurssikaveriani lainaten, olla parempi valmentaja.
IMG_20160227_151350
Tästä NLP:ssä on kysymys
En itse ihmisenä olen sellainen, että olisin kovin paljoa aikaisemmin miettinyt tällaisia asioita, joita nyt koulutuksessa tuli esiin. Olen kokenut tämän ihan vieraaksi itselleni ja olen toisaalta kadehtinut ihmisiä, jotka pystyvät tähän. Nyt sain koulutuksesta kuitenkin ihan uusia välineitä tähän. Nyt kuljenkin tuntosarvet pystyssä koko ajan, analysoiden ihmisiä. Kannattaa miettiä miten seurassani puhuu, elehtii, käyttäytyy, mitä sanoja käyttää.. 😉 Mies jo tuossa tokaisi, että tuo ei sovi sulle. Puhut ihan liian viisaita ollaksesi sinä. 😀
IMG_20160227_110354
Tämä oli kuitenkin vasta koulutuksen ensimmäinen osa. Seuraavissa osioissa paneudutaan vielä syvemmälle, koska tämä oli kuulemman vasta pintaraapaisu. Olen nyt jo niin innoissani tästä raapaisusta, niin en osaa edes kuvitella mitä kaikkea mahtavaa tuleva pitää sisällään. Huh! Oon ihan eri svääreissä tämän viikonlopun jälkeen. 😀 😀 Voin suositella NLP:tä kyllä kaikille, jotka työskentelevät ihmisten kanssa tämän viikonlopun perusteella. Erityisesti tuli mieleen valmentajien lisäksi kaikki terapeutit ja opettajat. Toki sillä on paljon annettavaa ihan meille jokaiselle. Koulutus oli True Heartsin järjestämä, ja lisää siitä pääsee lukemaan täältä.
Screenshot_20160228-200950~2
Kurssi muodostui huippuosaajista, oli mahtavaa olla tässä porukassa!

Muistattehan käyttää vielä helmikuun tarjouksen hyväksi, joka on -25% better bodiesin rannesiteistä! Tarjous on enää huomisen voimassa.
IMG_20160228_203836
Täytyyhän rannesiteet mätsätä toppiin kuin toppiin. Ai miten niin olen visuaalinen? :D
Lisäksi fit4you:lle on saapunut BB:n uuudet printti trikoot, jotka voit tilata itsellesi nyt toimituskuluitta koodilla PRINTED . Trikoot on kivan värikkäät ja vähän uudenlaista better bodiesta. Isona plussana niissä on korkeampi vyötärö, niin ei työmiehen vako vilku kyykätessä. 😉
FB_IMG_1456412727464
Uusia jumppapöksyjä
Tämmöinen sekamelska päässä tällä kertaa tai ainakin olo on sellainen tälle hetkellä.. Kouluttaja Reetta Vanhasen sanoin, ”Nauti! Kaaos ei kestä kauaa.” Nyt mä lähden vahvistamaan omaa coach-tilaani sekä nauttimaan tästä kaaoksesta. 😉 Palataan!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vinkkejä ja vempeleitä ruuan valmistukseen ja eväiden kuljettamiseen

Kokkailin tuossa juuri ruokia valmiiksi tulevalle viikolla ja mietin, miten paljon välineitä ja härpäkkeitä tässä onkaan vuosien varrella tullut hommattua tätä toimenpidettä nopeuttamaan ja helpottamaan. On tullut mietittyä, että onko tämä nyt sitä uus avuttomuutta, kun ei muista enää kauanko niitä kananmunia pitikään yleensä keittää. Tätä kun ei siis tavallisesti kotona tarvitse miettiä. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, että ei ole. 😀 Nämä vain helpottavat ruuan valmistusta, mitä meillä kuluu ja paljon. Omat eväät kulkevat luonnollisesti mukana paikassa kuin paikassa, vapaampia päiviä lukuuottamatta. Myös eväiden mukana roudaamiseen on kippoa ja kuppia. Mitä minulta sitten löytyy?

  1. Riisikeitin
Syön paljon riisiä, liikaakin. Tulisi syödä monipuolisemmin pastaa, perunaa ja bataattia. Syy tähän on ehdottomasti riisin valmistamisen helppous. Riisit keittimeen, vettä päälle ja nappi pohjaan. Keitin sammuttaa itse itsensä, kun riisi on valmista. Tämä vempele on meille ihan ehdoton. Aikaisemmin meillä riisit oli paremminkin riisipuuroa.  Käytämme enimmäkseen jasminriisiä ja tiedätte varmaan, mikä on lopputulos, kun vettä on kattilassa ihan liikaa ja kattila levyllä liian kauan.. 😀 Keittimellä myös jasmisriisistä tulee sopivan irtonaista ja kerralla saa helposti yli puoli kiloa riisiä.

2. Munankeitin
Tämän hommaamisesta saan syyttää erästä pariskuntaa. 😉 Olimme viikonlopun vietossa heillä ja minkäs he olivatkaan ostaneet lidlistä? No kympin munankeittimen! 😀 Uskokaa tai älkää ihan huippu vehje. Ongelmaksi meille koitui  kananmunien keittämisessä aika. Munat kattilaan ja hellalle, ja jonkun ajan päästä kummallakaan ei ollut hajua, milloin ne on laitettu ja kauanko ne on ollut. Oli kiva syödä aina kivi kovia kananmunia.. Nyt hieman vettä keittimeen, munan kuoriin pieni reikä ja ajastimesta sopiva aika. Ja tadaa! Taas keitin sammuttaa itse itsensä ja saamme nauttia täydellisen ajan keittyneistä munista. 🙂

IMG_20160214_105152
Riisikeitin ja munankeitin
3. Munakas/valkuaiset
Muna linjalla jatketaan. Ostimme joku aika sitten kehutun (ja älyttämän hintaisen) Swiss Diamond paistinpannun, jolla kananmunan valkuaisen/munakkaan paistaminen ilman öljyä/rasvaa piti olla helppoa. No niinhän se olikin aluksi, mutta eipä ole enää. Pannuun tarttuu nykyään valkuaiset, kanat ja ihan kaikki kiinni. No onneksi tähänkin tuli apu, nimittäin Tupperwaren Easy Delight. Kananmuna, muutama valkuainen ja maun mukaan pinaattia, leikkelettä, tomaattia tai esim. kesäkurpitsaa mukaan, sekä mausteita halutessaan. Kansi päälle ja mikroon. Muutaman minuutin päästä munakan on valmis ja ei muuten ole tarttunut kiinni minnekään. 😀

4. Seitin ja kanan valmistus
Meillä myös mies syö pitkälti samoja ruokia kuin minä, joten lihaa, erityisesti kanaa, kuluu sen mukaan. Kuka jaksaa paistaa pannulla boilerin fileitä? Ei me ainakaan. Kanat ja seiti onkin helpoin valmistaa uunissa. Lihat uunipellille, mausteet pintaan ja uuniin. Ei tarvitse öljyä tai muuta rasvaa. Kiertoilmauunissa 200 astetta ja semmonen 25min. Kanat paistetaan grillivastuksilla niin niihin saa hieman enemmän väriä. Helppoa ja hyvää. Ja tähän ei edes tarvitse mitään vempeleitä. 😀

IMG_20160214_105057
Yksinkertaista ja helppoa

6. Kasvikset
Aina ei huvita syödä raakoja kasviksia, vaikka näissä vitamiinit yms. ovat parhaiten tallella. Keittää niitä ei kannata, koska vitamiinit liukenee keitinveteen. Tähän on ratkaisu höyrykeitin. Silloin tällöin teen kasvikset myös uunissa, jolloin niistä tulee kyllä ehkä vielä parempia. Ainut ongelma höyrykeittimessä on, kun katsot joko kasvikset ovat valmiita, on jäähilettä vielä jäljellä. Seuraavan kerran, kun lurkkaat ovatkin kukka- ja parsakaalet jo ihan vetisiä. Aikaa ei välillä todellakaan ole paljoa. Se on se sekunti.. 😀
IMG_20160214_105211

5. Eväiden kuljetus
Ruokien kuljetus on haasteellista sekä kesä helteessä että talvipakkasillakin. Päivän aikana autossa oleva ruoka ehtii jäätyä ja helteisessä autossa olevasta kanasta ei varmaan tarvi erikseen mainita.. Tarvitaan siis eri tilanteisiin sopivia rasioita ja laukkuja. Useamman eväsrasian kylmänä/ei jäisenä minua auttaa pitämään six pack bagin laukut. Toiseen mahtuu koko viikonlopun eväät ja toiseen neljä rasiaa. Jälkimmäisen olen nimittänyt farkku-kylmälaukuksi, koska se on nahkainen käsilaukku, jonne mahtuu kaikki käsilaukku-tavaratkin. Älyttömän käteviä kummatkin. Mitenkäs sitten, jos tarvit vain yhden evään matkaan, mikä olisi mukava sujauttaa tavalliseen käsilaukkuun? No sittenhän otetaan käyttöön frozzypack. Tämä on muuten tavallinen evärasia, mutta kannessa on kylmäkalle. Kansi on koko ajan pakkasessa, josta se on helppo ottaa käyttöön, kun tarve tulee. Uusin hankinta on ruokatermari, jonka ostin miehelleni. Hän joutuu syömään eväänsä aina autossa työpäivän aikana, koska aina ei ole huolto-asemaa näkyvissä, missä ruuan kenties voisi lämmittää. Enää ei hänenkään tarvi vetää kylmiä ruusukaalia autossa. Kerran olen joutunut syömään keitettyä parsakaalta kylmiltään ja en toiste kyllä sitä tee. Jos tiedän, että lämmitys mahdollisuutta ei ole niin sitten ennakoin ja laitan evääksi raakoja kasviksia. 😀

IMG_20160214_105711
Eikä ole maksettu mainos :’D

7. Pillerit ja pallerot
Viikonlopuksi reissuun lähtiessä tulee pakata mukaan myös lisäravinteet ja vitamiinit. Tähän sain vuosi sitten siskoltani hyvän apuvälineen. Samaan ”purkkitorniin” mahtuu yksi palautusjuoma, kaikki vitamiinit ja hivenaineet, aminohapot ja vaikka suola. Ei tarvitse olla erikseen miljoonaa purkkia tai pussia ja tarvittaessa et juuri sillä hetkellä löydä sitä oikeaa laukun pohjalta..

IMG_20160214_141239

Tämmöisiä kaapista löytyy. Ootko itse kokenut jonkin hyväksi kikaksi/välineeksi helpottamaan arkista eväiden tekoa tai kuljetusta?

IMG_20160213_113431

Fit4youlla on helmikuun ajan kamppiksessa Better Bodiesin ja Gaspin rannetuet. Käyhän tilaamassa itsellesi omat täältä.  Rannesiteitä on hyvä pitää erityisesti lyhyemmissä sarjoissa, joilloin painoakin on enemmän. Ranteet eivät rasitu niin helposti ja ranne on helpompi hallita ja pitää suorassa. Lisäksi tämän päivän ajan on ystävänpäivätarjouksia. Mikä onkaan mukavampi ystävänpäivälahja, kuin uudet treenivaatteet. 😉 Lisäksi tänään tilaukset hoituu ilman toimituskuluja. 🙂

12705608_1101042889930151_6627975074264239832_n

lauantai 23. tammikuuta 2016

Kisavuosi on täällä taas!

Vuosi 2016 tietää kohdallani kisavuotta, toista sellaista. Tarkoitus on siis kisata syyskuussa Jyväskylässä sm-karsinnoista ja toivottavasti myös lokakuussa Lahdessa sm-kisoissa. Odotan vuotta innolla ja malttamattomana. Kokemukset viime kisoista ja dieetiltä ovat hyvät. Toki olen useasti miettinyt viime dieetti-aikaa päätä pudistellen. Tuleehan se taas olemaan rankkaa, mutta on se sen arvoista. Toivottavasti. Tällä tietoa dieetti tulee alkamaan toukokuussa. Kestoa tulee reilu 4 kuukautta ja kiloja pudotettavana kymmenisen. Dieetti tulee olemaan noin puolet lyhyempi kuin pari vuotta sitten. Tämän vuoksi lähdenkin vuoteen luottavaisin mielin. Vielä on nelisen kuukautta aikaa rakentaa lihasta lisää. 🙂
IMG_20160109_112742
Tällä hetkellä teen neljä salitreeniä viikossa sekä kolme aerobista. Kaksi päivää on pyhitetty jaloilla/pakaroille, yksi olkapäille ja yksi muille ”turhemmille”. 😉 Ei vaan, kaikki lihasryhmät ovat tärkeitä, että tasapaino säilyy. Itselläni käsivarsille ja selälle on kuitenkin pidempää sarjaa, koska niihin ei massaa sinänsä lajia ajatellen tarvitse tulla lisää. Jaloille on toinen treeni lyhyitä sarjoja ja toisessa pitkää. Näin jalat eivät totu, kun haetaan erilaista ärsykettä eri liikkeiden lisäksi eri pituisilla sarjoilla. Ensimmäisen pitemmän toiston jalkatreenin tein Kemissä valmentajan kanssa. Kyllä se vaan hapottaa ihan eri tavalla, tykkään. 🙂 Oli mukava sen jälkeen ajaa takaisin Ouluun. Pakarat juili koko illan niin, että oli vaikea pysyä paikoillaan. 😀
IMG_20151228_085803                     IMG_20151231_113335
Välidieetin jälkeen paino nousi reissussa pari kiloa eli juuri sen, mikä puristettiinkin ”ylimääräistä” pois. Olen nyt syönyt kerran viikossa jotain herkkuja kohtuudella. Motivaatio on nyt syömisiin ehkä paras ikinä. Tämä on vain omasta asenteesta kiinni. Viikolla tosi harvoin edes tekee mieli mitään hyvää ja viikonloppunakaan ei tee mieli vetää övereitä. Kuka nyt eka diettaa neljä kuukautta ja sitten syö ittensä samaan kuntoon. Se tietäisi itselleni taas tänä vuonna pitempää ja rankempaa dieettiä. Nyt jää enemmän aikaa kehittymiseen, kun pysyy aisoissa. 🙂
Hyvillä ja luottavaisella mielin siis olen lähdössä tähän vuoteen urheilun saralla. Aika näyttää, mitä tuleman pitää. 🙂
IMG_20151221_093158
Vielä on viikon ajan tarjoukseni voimassa. Tässä se uudestaan, jos joltain on päässyt livahtamaan ohi. 😉
Saat nyt tammikuun ajan tarjouksena 3 kuukauden lähivalmennuksen hintaan 385€ (sis. 6tapaamista) ja 6kk lähivalmennuksen 675€ (sis. 12 tapaamista). Lisäksi 3kk etävalmennus hintaan 230€. Tarjous on voimassa kuukauden loppuun.
IMG_20160122_123629