Kroppa keräsi nestettä huolella, kuten arvata saattaa. Olinkin aika mielenkiintoisen näköinen rimppakinttuineni vatsan pullottaessa kuin raskaana olevalla.:D Huomasin ajattelavani, että nyt täytyy syödä vaikkei tekisi mieli, koska pian tämäkin loppuu. Piti useasti teroittaa itselle, että ei se dieetti tämän viikon jälkeen uudestaan ala. Ensimmäisellä viikolla mulla oli salikielto ja sainkin vaan tehdä pieniä palauttelevia kävelylenkkejä. Toisella viikolla palasin suurin piirtein normaaliin ruokavalioon ja hiilarit pidettiin alhaisena, jotta tasattaisiin hieman mennyttä viikkoa. Salilla kävin tekemässä pari kiertoharjoittelun tyyppistä koko kropan treeniä. Lisäksi pyrin vähentämään herkkujen syöntiä, mikä olikin yllättävän vaikeaa. Mihin se kuuluisa itsekuri oli kadonnut? Monena iltana kamppailin itsekseni mennäkkö herkkulaatikolle vai ei. Lisäksi huomasin, ettei enää riittänyt yksi suklaapala vaan suklaata meni kerrallaan isot kasat. Niin kyseessä onkin nälkävelka, josta voit lisää lukea täältä.
The herkkulaatikko |
Kolmannella viikolla sain kokonaan uuden ruokavalion sekä treeniohjelman. Salilla käyn nyt neljästi viikossa. Mukana on ensimmäistä kertaa myös plyo-tyyppinen jalkatreeni, missä haetaan erilaista ärsykettä pakaralle ja jaloille. Tykkään tästä treenistä kovasti. Treeni sisältää paljon hyppyjä, syke nousee ja hiki virtaa. :) Viime viikolla sain myös enemmän ruokaa. Hiilihydraattien määrää nostetaan siis pikku hiljaa. Nälkä ei silti ole kadonnut minnekkään. Voisin syödä koko ajan ja vaikka kuinka paljon. Ja ne herkut, ne ovat mielessä päivittäin. Vaatii taas opettelua ja tottumista palata normaaliin off-ruokavalioon, missä herkkuja saa syödä, mutta ei kuitenkaan päivittäin. En enää yhtään ihmettele, miten joillain kisaajilla saattaa paino nousta yli kymmenen kiloa pienessä ajassa. Kroppa imee itseensä kaiken kuin sieni, mitä suusta alas nielaiset.
Painoa on tullut reilu viisi kiloa lisää kisapainosta. Ensimmäiset neljä kiloa tulivat samantien. Aluksi piti painiskella itsensä kanssa, kun näki kropan muuttuvan. Vatsalihakset katosivat ja olkapäät eivät olleetkaan enää niin erottuvat, vaikka kuinka teki vipunostoja. Salilla peilistä näkyi vain laiha lihakseton tyttö. Viime viikolla olkapäät ja muut lihakset kuitenkin taas tulivat näkyviin, eli ylimääräiset nesteet ovat lähteneet. Kroppa on muutenkin tasoittunut, eikä maha vie kaikkea huomiota. :D Nyt sitä vasta tajuaa, miten rasvattomassa kunnossa sitä oli ja olin kuitenkin kisakunnossa reilun kuukauden. Olen katsellut kuvia dieetin loppuvaiheista. Nyt vasta näen, miten laiha oikeasti olin. Se on kummallista, miten sitä sokeutuu dieetin varrella omaan kuntoonsa. Alla on kuva, minkä nähdessäni kauhistuin. Kuva on otettu elokouun puolessa välissä, josta vielä paino tippui reilun kilon. Kuva on vielä otettu illalla, joten aamullaolin vielä surkeampi..
Painoa nyt saman verran kuin juhannuksen aikoihin, jolloin kuva otettu |
Itseä kauhistuttaneet kuvat |
Muutama ensimmäinen treeni salilla kisojen jälkeen oli aivan kamalaa. Tuntui kuin ei ikinä olisi liikuntaa harrastanutkaan. Myös kaverin luokse pyörällä polkiessani mietin, että sydän kohtausko tässä tulee. Hengästyi kovasti jo etanan vauhdistakin. Nyt kuitenkin treenit kulkevat jo hyvin ja saa vietyä lihakset loppuun asti. Voimatasot ovat kuitenkin vielä selkästi alhaiset. Itselläni voimatasot laskivat vasta viimeisen kuukauden aikana. Erityisesti jalkatreenissä saan ähkiä vielä pikku painoilla.
Parin viikon ajan kärsin myös kamalasta väsymyksestä. Väsymys oli ihan erilaista kuin mihin oli dieetillä tottunut. Nyt sai väkisin pitää silmiä auki töissä, vaikka oli nukkunut hyvät unet edellisenä yönä. Nyt tuntuu kuitenkin, että kroppa on palautunut tältäkin osin. Ehdin jo tuulettaa, etten sairastunut kisojen jälkeen, mikä on hyvin yleistä stressin lauetessa. No tuuletin liian aikaisin. Viime viikolla oli muutaman päivän flunssan ja lämmön kourissa kotosalla. Viikonloppuna pääsin kuitenkin taas treenin makuun.
Täällä siis kaikki hyvin. :) Treenit kulkee, ruoka maistuu (sopivasti) ja unta riittää. Fitness ei vie koko tyttöä mukanaan vaan vain osan. Näin sen pitääkin olla.:) Viikonloppuna oli tullut youtubeen videot nordic fitness expoista. Alla linkit omaan sarjaan.
https://www.youtube.com/watch?v=NwjUrgZHaWA
https://www.youtube.com/watch?v=wmOgUFFhsJg