Kesäkuun ensimäinen viikko oli itselläni kevytviikko treeneistä. Maanantai iltana mulle nousi lämpö ja tiistain jouduin olemaan sairaslomalla töistä. Keskiviikkona olo oli kuitenkin jo normaali ja pystyin menemään töihin ja illan viiletinkin kaupungilla asioita hoitamassa. Kannattiko? No ei. Olisi ollut fiksua lepäillä ilta kotona. Aikaisemmillakin kevyillä viikolla on yleensä käynyt samoin ja niin kävi nytkin. Tekemättömät hommat tuli hoitaa, kun aikaa oli enemmän. Kevyellä viikolla tulisi palautua ja huoltaa kehoa. No toisin kävi. Viikon jälkeen olin todella väsynyt, väsyneempi kuin ennen alkua. Raajat painoivat tonnin ja olin väsynyt niin henkisesti kuin fyysisestikin, vaikka nukuin 8-9tunnin yöunia. Olo oli kuin loppudieetistä. Jopa minä tajusin, että nyt kaikki ei mene ihan oikein. Oloni kerrottuani valmentajalle, tuli sieltäkin vastaukseksi, että nyt lepäät. Jaana ei laittanut mulle edes uutta ohjelmaa kokonaan tulemaan, etten vaan karkaa salille testaamaan sitä.
Yhdestä lepoviikosta tulikin kolme. Toisen viikon olin koko viikon väsynyt, vaikka en tehnyt muuta kuin kävin töissä ja hoidin muutaman pakollisen asian. Sunnuntaina oli ensimäinen päivä, kun ei väsyttänyt koko päivänä! Voi sitä ilon määrää. Kolmannella viikolla tein pari lenkkiä ja kävin kerran salilla pumppailemassa koko kropan läpi. Nyt tällä viikolla olen aloittanut sitten vihdoin uuden ohjelman. On ihmeellistä, kun nukkumaan mennessäni en olekaan ihan poikki. Saattaa mennä monta päivää, ettei väsytä missään kohdassa. Huh huh, tätä olen kaivannut. Pikku breikki oli siis paikallaan. Ei ne lihakset sieltä heti lähde ja pitää muistaa, että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Töissä sitä saa huomata, että miten paljon se psyykkinen puoli vaikuttaakaan fyysiseen puoleen. Ei sitä edes itse vielä kunnolla tajua, vaikka teoriassa tietääkin..
Nyt siis kaikki hyvin. Mistä tämä kova väsymys sitten johtui? Kaikesta. Kaikki yhdessä oli liikaa. Mitään yksistään ei ollut liikaa vaan kaikki yhdessä. Oli päivätyöt, treenit, opiskelut, harjoitusasiakkaat, ”oikeat” asiakkaat, juhlien järjestelyä jne. Kun en tehnyt mitään, niin päässä surrasi senkin edestä suunnitellen asioita ja kertaamalla, mitä silläkin hetkellä pitäisi tehdä. Nyt ei haitannut yhtään, että en tehnyt mitään. Edes salille ei olisi edes kiinnostanut mennä. Siitä, jos jostakin tietää, että oli levon paikka.
Opettelen tällä hetkellä sanomaan ei. Aika huonosti olen vielä siinä onnistunut.. Miten vaikeaa se voikaan olla?! Mutta ainakin yritän. Mistä tulee niin suuri halu miellyttää kaikkia ja kaikkea? Vasta viimeisenä tulee ajateltua, että jaksanko tehdä tätä, milloin lepään. Pitää vissiin alkaa kirjoittamaan kalenteriin ”makoilua sohvalla”, niin tulee edes jokin ajankohta, jolloin on pakko olla tekemättä mitään. Nyt ymmärrän, miten joku voi palaa loppuun. Itselläni se toki oli vielä kaukana, mutta mistä sitä tietää miten olisi voinut käydä. Onneksi on vierellä tuo totuuden torvi totuuksia laukomassa. <3